Värien yhdisteleminen oikein harmonian korostamiseksi

Yksi sisätilojen sisustusta suunnittelevan henkilön tärkeimmistä tehtävistä on osata yhdistää värejä oikein niin, että tilaan voidaan luoda sopusointuinen ja miellyttävä ilmapiiri. Jokaisella ihmisellä on omat lempivärinsä, joita he mieluimmin näkevät ympärillään omassa kodissaan, mutta ei ole aivan itsestäänselvää, miten värejä yhdistellään, jos niitä on useampia kuin yksi. Harva asuttava asunto kuitenkaan on täysin yksivärinen, joten aiheeseen kannattaa hieman perehtyä ennen kuin valitsee sisustuselementtien, huonekalujen, seinien ja pintojen värit. Tässä kirjoituksessa tarkastelen enemmän sitä, miten saadaan sopusointuinen kokonaisuus, vaikka on mahdollista, että sisustava henkilö tarkoituksella provosoi ja luo ilmeen, joka herättelee ja ravistelee yhdistelemällä monenlaisia sävyjä ja värejä keskenään.

Kuinka montaa väriä kannattaa yhdistellä?

Voidakseen luoda rauhallisen, mutta kotoisan tunnelman tilaan, useimmiten tarvitaan ensiksi jokin pääväri, joka ei yleensä ole räikeä tai silmiinpistävä. Tällaisella värillä voidaan maalata tai tapetoida esimerkiksi seinät, jolloin se on vallitseva huoneessa. Useimmiten väreiksi sopii valkoinen, harmaa, beige tai jokin vaalea yksittäinen väri, mutta tämä pääväri usein ei voi olla kovin räikeä tai kirkas, jos halutaan rauhoittava tunnelma.

Edellä mainitun päävärin lisäksi sisustuksessa tarvitaan korosteväri, joka voi olla mikä tahansa sisustajaa miellyttävä väri, joka sopii aiemmin valittuun pääväriin. Tämä korosteväri myös vaikuttaa siihen, minkälainen tulee olla kolmas väri, jota voisimme nimittää sopusointuiseksi täyteväriksi.

Kuinka paljon mitäkin väriä tulisi käyttää?

Näitä kolmea väriä sisustuksessa kannattaa yhdistellä niin, että pääväriä, jonka on tärkeää olla vaalea ja tyyni, on eniten. Neutraalia täyteväriä, joka sekin tulee olla kohtuullisen rauhallinen silmälle, tulee olla sopivassa määrin. Täytevärin tulee kuitenkin olla sopusointuinen korostevärin kanssa, jota sisustuksessa tulee käyttää maltillisesti vähiten.

Esimerkiksi voitaisiin ottaa valkoinen pääväri, jolla maalataan seinät ja pinnat. Siihen lisätään ruskea täyteväri, joka voi toistua lähes kaikissa sisustuselementeissä, kuten huonekaluissa ja sisustuskankaissa. Tätä täyteväriä tulee sisustuskokonaisuudessa olla jonkin verran, ettei valkoinen pääväri tee koko sisustusta maitomaiseksi. Näiden lisäksi siis vielä kolmas tehosteväri, joka voisi olla vaikka kirkas turkoosi, jota tulisi käyttää pienissä yksityiskohdissa tyylikkäästi esimerkiksi sisustustyynyissä, pienissä koriste-esineissä, keittiön kalusteissa tai vaikkapa tauluissa.

Sävymaailma on tärkeä yhtenäisyyden säilyttämiseksi

On myös tärkeää, että nämä kolme edellä mainittua väriä valitaan tavalla, jotta ne sopivat keskenään yhteen. Pääsääntöisesti tarvitaan sävymaailmaltaan yhtenäiset värit. Jos pääväri on sävyltään viileä, ei täyteväriä kannata valita välttämättä lämpimästä sävystä, sillä se saattaa luoda ristiriitaista tunnelmaa. Sävymaailman tulee siis sopusoinnun lisäämiseksi olla joko kokonaan viileä tai lämmin.

Huonoksi esimerkiksi voitaisiin ottaa vaikkapa lämmin okrankeltainen tumma seinä, johon täyteväriksi valittaisiin kylmän harmaa laminaattilattia. Koko tila heijastaisi riitasointua ja kauniit värit voisivat kumota toisiltaan loiston eikä kumpikaan väreistä erottuisi edukseen vaan ne toistuisivat tilassa hieman likaisina ja ruokottomina. Jos siis seinät maalataan esimerkiksi aiemmin mainitulla okrankeltaisella, myös täytevärin tulisi olla lämmin ja heleä. Laminaattilattia on voimakas elementti, mutta sen voisi silloin valita kirsikkapuun lämpimästä sävystä. Jos pääväri sekä täyteväri ovat tummia ja voimakkaita, tehostevärinä voitaisiin edellä mainitussa esimerkissä käyttää jotakin vaaleaa väriä, kuten luonnonvalkoista. Siten tehosteväri toimisi tässä päinvastaisena rauhoittavana elementtinä muuten näyttävässä väriyhdistelmässä, joka ilman rauhoittavaa kolmatta väriä saattaisi saada tunkkaisen lopputuloksen.

Värien yhdisteleminen on siis hieman värisilmää vaativaa puuhaa, vaikka nämä edellä käsitellyt ohjeet toimivat vain yleisenä periaatteena. Joskushan sisustaja saattaa käyttää väriharmoniaa tarkoituksella väärin luodakseen tilaan juuri halutun tunnelman. Huomioon tulee myös ottaa, että tavallinen kodin sisustus erottuu huomattavasti esimerkiksi julkisten tilojen sisustuksessa, jossa saatetaan voida käyttää enemmän värejä.